Kategoriat
Yleinen

Kumman tarinan valitsen?

Ego kertoo minulle tarinaa minusta. Keskinkertaisuudestani. Olen osa massaa. Osa harmaata. En erotu millään tavalla. Minussa ei ole mitään järin kiehtovaa tai uniikkia. Ehkä jossain valossa joskus. Ego kertoo, että siellä massassa on turvassa. Ei valokeilaa, ei epäonnistumista. Samaan aikaan joku sisälläni kärsii ja vaikeroi. Sille sana keskinkertainen tarkoittaa haljua, harmaata, mitäänsanomatonta, elämätöntä elämää. Nuo sanat kutistavat minussa jotain tosi tärkeää näkymättömiin.

Vajoan omaan maailmaani ja sisäiseen rauhaani. En kuule enää egon ääntä. Sisäinen minäni alkaa kertoa minulle toisenlaista tarinaa. Tarinaa, joka on täynnä värejä ja elämää. Tarinaa, joka voimaannuttaa ja kasvattaa siivet selkään. Se kertoo tarinaa, jossa olen kaunis, pehmeä ja naisellinen kuin keväinen kirsikkapuu. Elegantti ja koskettava kuin kauniisti soiva sello. Se kietoo minut syvään pinkkiin ja kultaan kertoakseen voimastani, yllätyksellisyydestäni ja ympärilläni leijuvasta säteilevästä energiasta. Se kuljettaa minut Galapagossaarille maalatakseen kuvan raikkaudestani ja ainutlaatuisesta elämästä sisälläni. Se rinnastaa minut fantasiakirjallisuuteen, jonka sisällä kaikki on mahdollista. Se vertaa minua koralliriuttojen sateenkaarikaloihin, jotka uivat vapaana turkoosissa vedessä sinisen taivaan alla. Tarina luomoaa ja vie mennessään. Kumman tarinan valitsen? Valitsenko egon tarinan, jossa on turva, tuttuus ja helppous. Vaiko sisäisen minän tarinan, jossa on värit, jännitys ja vapaus. Molemmat tarinat ovat ulottuvillani. Kuulen huolestuneen egon äänen. Kerron sille, että kaikki on hyvin. Että päätän valita elämän, värit ja vapauden. Tunnen kuinka ilma alkaa virrata siipieni alle.

Minkä tarinan sinä valitset?

(Teksti on syntynyt erään NLP-harjoituksen innoittamana.)

Kategoriat
Yleinen

Unelmia ja salaisia toiveita

Tiedätkö sen tunteen – sen kutkuttavan, houkuttavan, keveän. Kuin sinulla olisi jokin ihana salaisuus, josta muut eivät vielä tiedä. Se leijuu ja säteilee. Sen kanssa on hyvä olla. Ajatus nousee pintaan –entäs jos…? Anna palaa vaan, joku huikkaa sulle. Tunnet kuinka olotilasi laajenee, ja ajatus kutkuttaa mahan pohjasta. Voisinks mä..? Uskaltaisinks mä..?

PAM. Ego valpastuu ja hyökkää keskusteluun. Se supattaa korvaasi, että ai sä vai? ja tirskuu silmiään pyöritellen. Hei haloo, se tuhahtaa nauraen. Eiköhän kannattais nyt vaan antaa olla? Ei millään pahalla, mut hei sä vai?! Se loiste sen ihanan ajatuksen ympärillä alkaa nopeasti sammua. Aivan, mitä mä oikein ajattelin.. Huh, onneks en ehtinyt tän pidemmälle. Oishan se ollu noloo. Mikäköhän muhun meni. Ego tarjoaa sulle häpeän ja syyllisyyden viitta jo pelkästä ajatuksesta. Pue tää ja mee hei takas sinne massaan vaan, jooko. Nice idea, mut tiedäthän sä. No hei, siis sä??You know.. Painut kasaan ja mietit, että joo, en tiedä mikä muhun meni. Sellasta haihattelua vaan. Ego on tyytyväinen. Taas yksi nolo unelma tai aikomus saatu estettyä, huh.

Sit kuuluu taas se hento ääni, joka muistuttaa siitä ihanasta ajatuksesta ja salaisuudesta. Se ois tosi hieno juttu. Se vois onnistua!, se tsemppaa. Ego istuu sun vasemmalla olkapäällä, tää hento ja houkuttava ääni oikealla. Egon voima piilee sen vakuuttavuudessa. Se on se järjen ääni. Se hento ääni ei silti jätä sua rauhaan. Sä haluat kuunnella sitä. Se vetoaa suhun jollain vastustamattomalla tavalla. Sä et tiedä enää kumpaa kuunnella. Miks tän pitää olla näin vaikeeta?! Ääh. Kuuntelet vuorotellen molempia ja nyökyttelet. On ne molemmat oikeessa. Mut kumpi enemmän?

Laitat silmät kii, etkä voi vastustaa kuunnella, mitä sillä hennolla äänellä on sulle vielä sanottavaa. Se kertoo sulle, että seuraamalla sen ääntä ja sitä ihanaa salaisuutta, se johdattaa sut vapauden, ilon, keveyden ja intohimon jäljille. Se saa sut eloon. Sulla on jotain annettavaa tai saavutettavaa. Jotain millä on sulle merkitystä, luultavasti muillekin. Sä pystyt siihen, sä osaat. Tai jos et vielä osaa, sä voit oppia, se ääni kertoo lempeästi. Alat taas miettiä, että niin… entä jos sittenkin...

PAM. Arvaa kuka pamahtaa taas paikalle ottamaan osaa keskusteluun. Jep, ego. Ja ai että se osaa. Se listaa kaikki syyt, miks to-del-la-kaan ei. Se kumoaa sen hennon äänen kaikki kohdat peräperää. On se kyllä vakuuttava. Se taitaa olla oikeassa! Se jatkaa painokkaasti: Haluut sä oikeesti olla silmätikku, pyrkyri, outo, nolo tai se jota kaikkien on lupa arvostella? Haluut sä oikeesti paljastaa itsestäs jotain niin haavoittuvaista tai epäonnistua muiden silmien alla? Ja kestät sä sit sen häpeän? Se kehoittaa miettiin tarkasti. Kelaat mielessäs, että se on niin oikeessa. En to-del-la-kaan kestä enkä halua. Itse asiassa se ajatus ei enää tunnukaan sun jutulta. Se on varmaan jonkun toisen juttu. Jonkun joka osaa sen paremmin kun sä. Sen, joka ei epäonnistu ja joka kerää vaan kiitosta ja kunniaa. Tiedäthän sä, ne menestyjätyypit – ne muut.

Päätät haudata haihatukset ja jatkaa elämääsi vanhaa rataa. Vähän se tuntuu kyllä pahalta, mut kaikkee ei vaan saa mitä haluaa. Eiku leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, käy mielessäsi. Haikeana mietit omaa huonommuuttasi ja sitä, miten ne toiset vaan osaa, ja tietää, ja menestyy. Tosta vaan.

Kuulostaako tutulta? Mulla on kovaääninen ja vakuuttava ego. Se tekee kaikkensa suojellakseen mua epäonnistumiselta, häpeältä ja hylätyksi tulemiselta. Kaikelta missä voi käydä huonosti. Se yrittää pitää musta huolta parhaansa mukaan. Se tosin vetää kaiken överiks. Se haluaa maalailla kaikki uhkakuvat mun ympärille, jotten lähtisi pois turvavyöhykkeeltäni. Se on mahtipohtinen – ja vakuuttava. Sanoinko sen jo? Ja se on todella sinnikäs. Koska se haluaa suojella mua. Se yrittää vaan auttaa. Eihän se useinkaan tunnu siltä, mutta sitä se yrittää. Huomaan, että joskus se vaimenee kun kuuntelen sen huolet ja rauhoittelen sitä kertoen, että epäonnistuminen ei olis maailmanloppu tai että siitäkin vois oppia. Siis jos epäonnistuis – mitä se sitten tarkoittaakaan. Mutta entäs jos – entäs jos onnistuiskin? Entäs jos kaikki sujuiskin, ja se oliskin juurikin niin ihanaa kuin mitä se alkuperäinen kutkuttava ajatus. Ja kaikki se, mitä se hento ääni on sulle kuiskuttanut. Entäs jos…

Egon vakuuttavuudesta huolimatta oon todennut, että se puhuu pelosta käsin. Ja se tartuttaa sen muhun. Sen pelon. Mutta oon myös todennut sen, että riittää, että on edes askeleen verran rohkea kerrallaan. Menestyjätkin tuntee pelkoa. Nekin tuntee häpeää. Nekin välillä epäonnistuu. Mutta ne ei anna sen pysäyttää. Ja siks niistä tulee menestyjiä. Ja mustakin voi tulla. Ja susta. ”What if I fall?”, pyörii vielä jossain mielen perukoilla. Mut sit kuuluu taas sen hento ääni ja se kuiskaa lempeästi: ”Oh, but my darling – what if you fly?”

Kategoriat
Yleinen

Tunteita ja tähtipölyä

Tervetuloa sivuilleni! Tämä blogi tulee todennäköisesti olemaan kirjoittajansa näköinen, joten aiheet voivat vaihdella laidasta laitaan, kuten myös kirjoitustyyli. Sydäntäni lähinnä ovat henkinen kasvu ja hyvinvointi, herkkyys, henkisyys, tiede, luonto, matkailu, tanssi, kirjoittaminen ja lukematon määrä muita aiheita, joten katsotaan, mitä blogi tuo tullessaan. Toivon kirjoitusteni herättävän sinussa uusia ajatuksia ja oivalluksia, tai tuovan mukanaan antoisia lukuhetkiä! Aurinkoa – ja tähtipölyä – alkaneeseen vuoteen!