Syvissä vesissä

Vajoan. Olen yksin. En saa ketään mukaan. On synkkää ja pimeää. En saa happea. Vajoan syvemmälle. En tee mitään. En tiedä haluanko yrittää pintaan vai sittenkin vajota.

En näe valoa, en suuntaa. Ahdistaa. En saa mistään otetta. Mitä tapahtuu?! Päästänkö irti? Voinko päästää irti? Mistä päästän irti? Onko mitään mistä pitää kiinni? Mihin voi oikeasti tarttua?

En tiedä missä olen, mihin mennä. Mennäkö sinne minne en selittämättömällä tavalla tunne kuuluvani vai siitä pois. Näenkö pohjaa? Synkkä vesi velloo. Siinä on jotain kiehtovaakin. Lämmintä ja kylmää yhtäaikaa. Olen yksin. Kaikki olemme yksin. Minne vajoan? En edes yritä pintaan. Ehkä haluan jäädä tänne, piiloon kaikelta.

Näen pimeydessä valoa. Saan yhteyden jonnekin. Onko se muihin vai itseeni? En tunne olevani enää yksin. Olen turvassa. Minun on lämmin.

En ehkä haluakaan palata enää pintaan. Juuri nyt on hyvä. Olen kotona. Minun paikkani. Minun yhteyteni. Tunnen pelkkää rauhaa ja hyvää oloa. Voinko jäädä tähän? Tässä on hyvä. Minulla on kaikki.

Tämä teksti on syntynyt jo joskus aiemmin, ja pitkään mietin, että haluanko sen jakaa ja julkaista. Kiitollisena siitä, kuinka paljon toisten aidot ja peittelemättömät kirjoitukset ovat minulle antaneet, päätin olla rohkea. Jos olet ollut samoissa vesissä, tai olet ehkä vieläkin, muista, ettet ole siellä yksin. ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.