Kumman tarinan valitsen?

Ego kertoo minulle tarinaa minusta. Keskinkertaisuudestani. Olen osa massaa. Osa harmaata. En erotu millään tavalla. Minussa ei ole mitään järin kiehtovaa tai uniikkia. Ehkä jossain valossa joskus. Ego kertoo, että siellä massassa on turvassa. Ei valokeilaa, ei epäonnistumista. Samaan aikaan joku sisälläni kärsii ja vaikeroi. Sille sana keskinkertainen tarkoittaa haljua, harmaata, mitäänsanomatonta, elämätöntä elämää. Nuo sanat kutistavat minussa jotain tosi tärkeää näkymättömiin.

Vajoan omaan maailmaani ja sisäiseen rauhaani. En kuule enää egon ääntä. Sisäinen minäni alkaa kertoa minulle toisenlaista tarinaa. Tarinaa, joka on täynnä värejä ja elämää. Tarinaa, joka voimaannuttaa ja kasvattaa siivet selkään. Se kertoo minun olevan kaunis, pehmeä ja naisellinen kuin keväinen kirsikkapuu. Elegantti ja koskettava kuin kauniisti soiva sello. Se kietoo minut syvään pinkkiin ja kultaan kertoakseen voimastani, yllätyksellisyydestäni ja ympärilläni leijuvasta säteilevästä energiasta. Se kuljettaa minut Galapagossaarille maalatakseen kuvan raikkaudestani ja ainutlaatuisesta elämästä sisälläni. Se rinnastaa minut fantasiakirjallisuuteen, jonka sisällä kaikki on mahdollista. Se vertaa minua koralliriuttojen sateenkaarikaloihin, jotka uivat vapaana turkoosissa vedessä sinisen taivaan alla. Tarina lumoaa ja vie mennessään. Kumman tarinan valitsen? Valitsenko egon tarinan, missä on turva, tuttuus ja helppous. Vaiko sisäisen minän tarinan, missä on värit, jännitys ja vapaus. Molemmat tarinat ovat ulottuvillani. Kuulen huolestuneen egon äänen. Kerron sille, että kaikki on hyvin. Että päätän valita elämän, värit ja vapauden. Tunnen kuinka ilma alkaa virrata siipieni alle.

Minkä tarinan sinä valitset?

(Teksti on syntynyt erään NLP-harjoituksen innoittamana.)