Yönlapseksi syntynyt

Päivä painuu iltaan. Tahti rauhoittuu. Illan viileys leviää parvekkeen ovesta olohuoneeseen. Ilmassa on jotain taikaa. Melkein käsinkosketeltavaa. Huomaan kuinka joku sisälläni herää. Joku, joka on odotuksesta levoton. Utuisista pelloista alkaa nousta toinen maailmaa. Maailma, joka pysäyttää ajan ja herättää sisäisen yönlapseni unestaan.

Makuuhuoneista kuuluu tasainen tuhina. Vedän ovet varovasti kiinni ja hengitän syvään. Kiire on loppunut. Kukaan ei keskeytä. Kukaan ei halua mitään. Kukaan ei metelöi. Suljen silmäni ja laskeudun hellivään hiljaisuuteen.

Raikas tuuli puhaltaa ikkunasta sisään. Jään kuuntelemaan puiden havinaa. Uinuva luovuuteni alkaa heräillä. Se on malttamaton ja haluaa vaeltaa. Se pulppuaa ajatuksia, värejä ja suunnitelmia. Yön maailma herättää minut eloon.

On hämärää ja hiljaista. Tuntuu kuin vajoaisin ihanaan usvaan, mikä on täynnä taikaa ja mahdollisuuksia. Tunnen kihelmöintiä joka solussani. Se on jännitystä, innostusta, rauhaa ja pysähtymistä. Kuulen kuinka kello raksuttaa aikaa ja ajattomuutta, ja maailma hengittää. Joka soluni on hereillä ja kuuntelee. Toinen maailma aukeaa edessäni.

Mieleni vaeltaa mitä kauneimpiin määränpäihin. Ilta-auringoista nouseviin aamuihin. Turkoosien vesien ääreltä mitä vehreimpiin aarniometsiin. Se täyttää minut roihuavalla elinvoimalla, rajattomalla luovuudella, pohjattomalla itseluottamuksella ja taikavoimilla. Se asettaa käteeni mitä ihanimman väripaletin ja kuiskaa, että: ”Maailma on avoin. Luo jotain kaunista.” Toivon, ettei yö loppuisi milloinkaan. Olen vapaa ja elossa. Annan yön kuljettaa itseäni maailmasta toiseen ja tarinasta toiseen.

Mutta niin kuin päivä taittuu iltaan, alkavat aamunsäteet painaa yönlapsen silmäluomia kii. Toinen maailma on heräämässä taas eloon. Sen pauhu alkaa tuudittaa yönlasta rauhaisaan uneen.

Jos kuuntelet aamun sarastaessa aivan hiljaa, saatat kuulla pienen yönlapsen nauravan unissaan. Se uneksii usvaisista pelloista ja jalkapohjia kutittavista korrenpäistä, eikä se tiedä mitään parempaa.