Rakkaudesta lajiin

Mieleni on levoton. Se kaipaa purkua sanoiksi paperille. En saa muuten rauhaa. Päässäni risteilee sanoja, lauseita ja ajatuksia. Ne etsivät paikkaansa. En tiedä mistä aloittaa. En saa oikein mistään kiinni. Ajatuksia on yhteen hetkeen aivan liikaa. Joku lause alkaa nousta esiin yhä vahvemmin. Se haluaa tulla kirjoitetuksi ensin. Muita sanoja alkaa asettua jonoon sen perään. Loput kieppuvat ympäriinsä vailla mitään järjestystä. Hiljalleen sanat jäsentyvät lauseiksi, lauseet kappaleiksi ja kappaleet kokonaisuuksiksi.

Sanojen piirtyessä paperille tunteita alkaa nousta pintaan. Ristiaallokko on sekoitus onnistumista ja turhautumista, taistelua ja voittamista. Liekki syttyy sisälläni. Vanhasta alkaa rakentua jotain uutta. Tutut sanat ja ajatukset sekoittuvat mielessäni uudella tavalla luoden jotain aiemmin kirjoittamatonta. Herään eloon. Olen rajattomien mahdollisuuksien ja mielikuvien äärellä.

Arki kutsuu minua velvollisuuksien pariin, mutten malta lopettaa. Tuntuu kuin minut olisi repäisty mukaan mitä kiehtovimmalle matkalle, joka tulee täyttämään kaikki tiedostamattomatkin toiveeni. Poukkoilen ja eksyn reitiltä useaan kertaan, mutta niin minun kuuluukin. Alan hiljalleen hahmottaa, missä haluan kulkea ja missä en. Jokainen askel vahvistaa haluamaani suuntaa ja piirtää eteeni aina uuden askelman. Arki kutsuu taas nimeäni, mutta en voi vielä palata, koska muuten en ehkä löydä tänne enää takaisin.

Kirjoittaessani kadotan ja löydän itseäni aina uudelleen. Mahdollisuuksien kentät ja rajat hämärtyvät ja piirtyvät aaltoillen. En ole sidottu mihinkään. Kaikki on mahdollista, mahdotonta ei ole. En malta odottaa pääseväni jonnekin perille ja samaan aikaan en edes halua päästä. Tässä ja nyt on kaikki, mitä tarvitsen. Olen elossa joka solulla. Oloni on sekoitus intohimoa, nautintoa ja äärettömyydentuskaa. Välillä kaikki on melkein liikaa, mutten voi siltikään lopettaa. Haluan vielä enemmän.

Sanoja piirtyy virtana paperille. En edelleenkään kunnolla tiedä, mitä tulen näkemään kun olen päässyt loppuun. Mitä on piirtynyt riveille ja mitä rivien väliin. Mutta ei sitä tarvitsekaan tietää. Se on osa jännitystä.

Olo ja mieli alkavat rauhoittua. Lähestyn määränpäätä. Sanat alkavat loppua, ja olen valmis palaamaan kotiin. Sisälläni on hiljaista ja rauhallista, ja oloni täynnä tyytyväisyyttä ja mielihyvää. Pysähdyn tunnustelemaan sitä. Tässäkin on kaikki, mitä tarvitsen.

…ainakin siihen saakka kunnes on taas pakko antaa sinkoilevien ajatusten piirtyä viivoiksi paperille.

💖Mikä saa sut syttymään ja onnelliseksi?